torstai 25. heinäkuuta 2013

Torstain tipsit vknlopulle.. Veikkausliigaa ja ykköstä

Torstain tipsit!

27.7

Haka-Sjk
Ykkösen kärkikamppailu Valkeakoskella. Hakalla kova meno päällä 5 viime matsia 4 voittoa ja tasuri.. Kun taas Sjk on ottanut nokkaan Ipalta, Ops:ssältä ja KooTeePeeltä. Myös Ac Kajaani haki kabinetin kautta pinnat seinäjokisilta. Ainut piste 5 ottelusta on otettu kotona Ac Oulun kustannuksella. Valitettavasti tästä parista ei lakeuksille pisteitä lähde, vaan tehtaan kentälle jäävät kaikki 3 pojoa.
Eli sarakkeeseen ykkönen. Kertoimia ei vielä ollut tarjolla. edit. Merkki yksi maksaa itsensä takaisin kertoimella 2,00 unibetillä


27.7

Jaro-Vps
Tulikuuma kamppailu Pohjanmaan herruudesta. Vps on tällähetkellä sarjataulukossa kolmantena 5 pistettä neljäntenä olevaa Jaroa edellä. Kuntopuntari on hieman pietarsaarelaisten eduksi, jotka ovat napanneet 5 viime ottelusta 8 pinnaa kahdella täysosumalla ja kahdella tasurilla. Vps taasen on napannut kaksi täyttä pistepottia edellisistä 5 pelistä. Mutta erityisesti Jaro on ollut kotikentällä kova, viimeisistä 5 kotimatsista 13 pinnaa jäänyt pietarsaareen. Vepsulla kaksi edellistä matsia vieraissa päättyneet tappioon Klubia ja Kupsia vastaan.
Pohjanmaan herruudesta kun on taisteltu, hyvin usein on saatu pettyä odotuksiin nähden. Kumpikaan ei missään tapauksessa halua hävitä toiselle ja tämä ratkaisee muutenkin hyvin tasaisen otteluparin.
Tähän kohteeseen saletti X jonka tapahtuessa esim unibet köyhtyy 3.20 kertaa panoksen.

29.7
Ifk Maarienhamn-Tps
Maanantain tv-otteluun on hyvä päättää tämän vknlopun kierros, jotta saadaa toivottavasti jännätä loppuun asti tätä kuponkia.
Kuntopuntareista on tässä parissa turha puhua. Molemmilla on ollut europelejä, ja suoraan sanottuna molemmat on rämpineet viime aikoina. Mutta Ifk on menetti euro-otteluissa Diego Assisksen ja Dever Orgilin koko loppukaudeksi. Todella isoja menetyksiä molemmat.  Kaikki viitteet ovat että palloseura käy risteilyllä ja ruopaisee samalla 3 pinnaa mukaan Turkkuseen.
Merkki 2 maistuu 2.50 kertoimella unibetilla

Eli kokonais kerrointa saadaan tasan 16,00

Tässäpä tällänen pieni vaatimaton viritelmä, saa käyttää, mut ei oo pakko ;)
Ja toki saa mielellään kommentoida tipsien hyvyyttä tai huonoutta.. Mielellään ei sitä jälkiviisastelua ;)


1 kommentti:

  1. Onko se vielä hengissä siellä :D käyppäs mun blogissa ja piristä päivääsi haasteella :D hehehe

    VastaaPoista