Kello on yli yksi yöllä. Kaikista parasta aikaa minulle. Sillon menneen päivän ongelmat ovat ohi ja tulevan päivän takkuisuus vasta pienenä epämukavuuden tunteena takaraivossa. Ajatus nukkumaan menosta on naurettava. Jos menen petiin nyt, ja jopa nukahdan, huominen on jo liian lähellä.
Tupakkaa palaa ja kahvia kuluu. Tv pauhaa hiljaisena huoneen nurkassa.Sen ääni on vain kaukaista puheen sorinaa. Ajatukset ryntää nykyihmisten ongelmiin. Velat, laskut, parisuhde. Elääppä aikaa jolloin ainut huoli oli seuraava ruokailu.
Täällä tomuisessa pikkukaupungissa ei luulisi ihmisen olevan kovin ahdistunut. Ei tarvitse pelätä luonnonkatastrofeja eikä liion terrori-iskuja. Vaarallisin tilanne mihin voi päätyä on paikallisen nakkikioskin jono klo 04.00. Silloinkin pärjää hyvin jos ei ole koko keissiä juonut.
Ihmiselon ongelmana on se että jos ongelmia ei ole, niitä keksitään. Työpaikka vituttaa, sunnuntaisin on aina huono olo, ja vyötäröllekkin on tullut pyykkilaudan sijaan pesupallo. Pitäisi joskus pysähtyä miettimään, että ovatko nämä todellakin niin kauheita asioita, että koko maailmankaikkeus luhistuu jos niitä ei pohdi koko yötä. Suurin osa tämän tyylisistä ongelmista on helppo ratkaista, kun saisi vaan itseään niskasta kiinni.
Tässä iässä tulee väkisinkin jo mieleen että mitä on saavuttanut. Tai paremminkin mitä ei ole saavuttanut. Ei ole omakotitaloa, ei ole koiraa, ei ole edes sitä farkkuvolvoa. Omaisuus mahtuisi kahteen isoon jätesäkkiin. Mitä sen pitäisi sitten kertoa minulle? Olenko epäonnistunut tähän asti elämässä? Pitäisikö muuttaa kurssia? Vai pitäisikö jättää kaikki ja lähteä travelleriksi kiertämään maailmaa?
Siinäpä tuli sekavia ajatuksia yön ratoksi. Ajatus kulkee kuin ruostunut pappatunturi päijänteellä.
SS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti